maanantai 21. joulukuuta 2009

JOULUN AIKA

Rauhallista Joulunaikaa kaikille koiramaisille ystävimmelle :)
Tuokoon Uusi Vuosi 2010 paljon onnea tullessaan!

perjantai 4. joulukuuta 2009

Aatos toipuu :)

Tänään Aatos leikattiin, säkit pois. Kasvain toisessa kiveksessä oli onneksi pieni ja siististi rajautunut. Vaikkakin pahanlaatuinen ei eläinlääkärin mielestä ole syytä huoleen. Kasvain oli niin pieni ja sen oloinen, että tuskin on ehtinyt levitä. Toivotaan niin! Ja nyt kun Aatos on kastroitu niin uusimisen vaaraa ei ole.

Toivottavasti meillä kävi tuuri ja kasvain huomattiin näinkin aikaisessa vaiheessa oikeastaan puolivahingossa :)

Vähän tuo on nukuksissa illan ollut, mutta onhan se ihan ymmärrettävää. Huomenna varmaan jo taas oma itsensä.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Huonoja uutisia :(

Aatokselta löytyi tänään kiveskasvain. Epäily oli eturauhastulehduksesta, mutta se oli ihan kunnossa. Tutkimusten yhteydessä löytyi kasvain ja ylihuomenna perjantaina mennään leikkaukseen. Tarvittavia lisätutkimuksia jne tehdään samalla. Toivottavasti kasvain on vain paikallisesti palleissa ja poistamalla ne poistuu myös tämä. Mutta aikanaan selviää sitten lisää.

Kyllä nämä aina niin puun takaa tulee:( Yritän olla murehtimatta etukäteen, mutta katsotaan sitten ell:n ja patologin lausunnon jälkeen tilannetta uudelleen.