maanantai 14. heinäkuuta 2008

Näyttely uutisia viikonlopulta

Salli osallistui Karjaan näyttelyyn 13.7.08. toisen kerran pentuluokassa. Reissu oli mukava ja tuloksena PEK1. Tuomari Johan Juslin ei pitänyt Sallia tänään kp:n arvoisena:)

Aatoksen poika, Malte, kävi myös launataina 12.7.08 kehässä Ruotsissa ja esiintyi hienosti ROP-pennuksi! Isä on varsin ylpeä lapsestaan:-))

Kuvissa Minä ja Salli Karjaalla. Kuvat: Mikko Ylilammi


sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Mikkeli 5.7.2008

Salli-neidille on karttunut jo sen verran ikää, että pääsimme osallistumaan ensimmäiseen oikeaan näyttelyyn. Kotiin tuomisina oli ROP-pentu kera erittäin hyvän arvostelun:)
Tuomarina Jari Laakso.

Matkan teko alkoi jo perjantaina ja yövyimme Mikkelissä hotellissa, ettei aamulla tarvitse niin julmetun aikaisin herätä. Salli pääsikin tällä kertaa kaupunkilomalle ihan yksin ilman Aatosta.
Harmittaa kyllä vietävästi, ettei Aatos päässyt mukaan näyttelyyn. Pitkästä aikaa ilmoitin sen kahteen näyttelyyn, mutta poskeen tärähti niin komea hotspot, että kotiin oli pojan tällä kertaa jäätävä:(

Kehäkuvat eivät tällä kertaa onnistuneet laisinkaan..


Otettiin vielä kotona muutama kuva ruusukkeiden kera.






Loppuun vielä kuva miettilään näköisestä Sallista hotellista:)

Ensi sunnuntaina suuntaamme Sallin kanssa Karjaalle ja siinä ne pentunäyttelyt sitte ovat ennen junnuhin siirtymistä. Aatos ei valitettavasti pääse sinnekään mukaan.