maanantai 30. maaliskuuta 2009

Birmingham ja Crufts 09

Maaliskuun alussa tehtiin mukava retki keväiseen Birminghamiin ja tietenkin vietettiin myös mielenkiintoinen sunnuntaipäivä Cruftsin koiranäyttelyssä. Päivä oli pitkä, mutta kyllä sieltä muutama kaunis bullmastiffikin tuli bongattua;) Kirjo oli silti valtava ja koiria oli laidasta laitaan. Mielestäni nartut olivat huomattavasti parempia ja tasaisempia kuin urokset. Samoin se oli viime vuonnakin. Tänä vuonna bullmastiffeja oli ilmoitettu mukaan muistaakseni 155kpl. Vuosikirjoja tuli ostettua kotiin tuomisiksi taas muutama.

Laitan tähän muutaman satunnaisen kuvan näyttelystä. Tuollaisen tavallisen digikameran kanssa suuressa hallissa on suht turha pelleillä. Valo ei riitä jne.. Siksipä ROP ja VSP koiristakaan ei tullut yhtään edes jollain lailla katsottavaa kuvaa.

Näyttelyssä oli ennen kaikkea mukava huomata bullmastiffien osalta niiden erittäin rento ja leppoisa käytös. Väenpaljoudesta huolimatta näyttelyssä oli mukavan rento tunnelma:)








Kuvia vähän muualtakin kuin näyttelystä:)

Hotelli, jossa yövyttiin ensimmäinen yö. Mukava maalaismiljöö. Paikka oli Gatwickissa, lähellä lentokenttää.
Työvoimaa löytyy paikallisesta autopesulasta. Vähän eri ratkaisu kuin meillä täällä, missä vaan tehostetaan ja tehostetaan;)


Pitää vielä kehua, että reissussa rohkeasti vuokrattiin auto. Ajettiin yli 600 kilometriä väärää kaistaa ja väärältä puolelta.. Hyvin sujui, ei edes eksytty..

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Kuulumisia

Jaahans, jopas on taas aikaa vierähtänyt sitten edellisen päivityksen. Täällä kuitenkin kaikki hyvin. Sallin kynsi on parantunut mukavasti ja uusi on kasvanut tilalle, onneksi. Molemmat koiruudet voivat oikein hyvin! Laiskuuttani en ole ilmoittanut Sallia vieläkään minnekkään näyttelyyn mutta eiköhän tuokin tilanne tässä päivänä eräänä korjaannu;) Kevätauringon myötä myös ihana karvanlähtö on alkanut ja sitähän sitten riittää.. Ei jaksa tuo imuri heilua sitä tahtia kun olis tarve:)

Laitetaanpas tähän vielä Salli-neidin poseeraukset viime kuulta. Eli ikää nyt kokonaiset 1v 4kk.